Helsingissä sijaitsevan Teatterimuseon Lucid Dreams -näyttely on valosuunnittelija, visualisti Mikki Kuntun retrospektiivinen valokuvanäyttely. Kunttu on luonut pitkän ja kansainvälisen uran näyttämö-, media- ja valotaiteen alalla. Näyttely esittelee Kuntun myös valokuvaajana. Sysäyksen näyttämöteosten valokuvaamiseen Kunttu sai halusta kuvata teokset perinteisistä lehti- ja käsiohjelmakuvista poikkeavalla tavalla, osana omaa taiteellista prosessiaan. Vuosien kuluessa valokuvista on muodostunut laaja ja yksityiskohtainen kuvaelma Kuntun töistä.

Valokuvan rooli on minulle työssäni keskeinen. Koen, että näistä tuotannoista ei käytännössä jää jäljelle mitään muuta kuin nämä kuvat. Kuvat taas voivat omassa luomisvoimassaan viedä näyttämöllä nähdyn vielä yhden askelman pidemmälle  johonkin, jota emme osanneet näyttämöllä nähdä. Luova prosessini jatkuu siis vielä sekä kuvatessa että jälkitöissä. Lopullinen valokuva on mielikuva, ei dokumentaatio.

Lucid Dreams on ollut aiemmin esillä Tampere-talossa, Pyhtään Kulttuuritalossa ja Espoon Kulttuurikeskuksessa. Teatterimuseossa usean kymmenen kehystetyn valokuvavedoksen näyttelyä täydentävät mm. Lumikuningatar-jääbaletin pienoismalli videoprojisointeineen ja Maneesin näyttävä puolikaaren muotoinen kollaasinomainen projisointi.

Näyttelyn avajaiset pidettiin 18.1. ja Intersonicilla oli kunnia päästä osallistumaan mukaan kutsutilaisuuteen.

Näyttely on avoinna yleisölle 19.1.–2.6.2024

Mikki Kunttu on palkittu valo- ja lavastussuunnittelija ja visualisti, joka työskentelee monipuolisesti esittävien taiteiden, viihteen, television ja visuaalisten taiteiden parissa.

Kunttu on toiminut suunnittelijana yli sadassa nykytanssiteoksessa ympäri maailman. Hänen yhteistyökumppaneihinsa lukeutuvat Tero Saarinen, Jorma Elo, Jorma Uotinen, Carolyn Carlson, Jiří Kylián, Akram Khan ja Sidi Larbi Cherkaoui. Kunttu on tehnyt toistuvaa yhteistyötä myös Cirque du Soleilin, Suomen kansallisoopperan ja -baletin, Norjan kansallisbaletin, Tanskan kuninkaallisen baletin sekä Bostonin baletin kanssa. Hän työskentelee tanssin lisäksi muun muassa kevyen musiikin, oopperan, television ja taideteollisuuden aloilla.

Vuonna 2005 Kuntulle myönnettiin valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha. Seuraavana vuonna hänet palkittiin New Yorkissa arvostetulla Bessie-palkinnolla Tero Saariselle ja Akram Khanille tekemästään valosuunnittelusta. Vuonna 2007 Kunttu sai Säde-palkinnon Suomen valo-, ääni- ja videosuunnittelijoiden liitolta sekä Ylen Koura-palkinnon Helsingissä järjestettyjen Eurovision laulukilpailujen visualisoinnista. MTV3 myönsi Kuntulle Venla-kunniakirjan vuonna 2010. Syksyllä 2022 Kuntun 50-vuotispäiviä juhlittiin Tampere-talossa hänen ansioituneelle uralleen omistetulla festivaalilla.

Yhteistyössä Intersonic, Vivitek ja SalrayWorks

Intersonicin yhteistyö Mikki Kuntun kanssa jatkui Lucid Dreams näyttelyn myötä. Lumikuningatar-jääbaletin pienoismallin videoprojisointi on toteutettu hiljaisella, mutta tehokkaalla, 4500 ANSI lumenin tehoisella Vivitek DH3660Z -laserprojektorilla katosta suoraan alaspäin. Kuvasignaali projektorille välittyy optista SalrayWorksin S-MODUL FiHD -signaalikaapelia pitkin, jonka avulla voidaan siirtää laadukasta 4K / HDR -kuvaa jopa 100m ilman lisälaitteita.

Teatterimuseo sijaitsee Helsingin Kaapelitehtaalla, Kaapeliaukio 3, G-porras. Kannattaa käydä tutustumassa!

LISÄTIETOJA: