JB-Lightingin tarina alkoi Etelä-Saksassa 90 luvun alussa, aikana, jolloin peileillä toteutetut ”liikkuvat valot” olivat kuuminta hottia. Yrityksen perustajaa Jürgen Braungardtia kiehtoivat mekaniikaltaan monimutkaiset, analogisesti tai digitalisesti ohjattavat valaisimet niin paljon, että hän halusi kehittää omia spottivalaisimiaan. Hän halusi niiden olevan laadukkaampia, pitkäikäisempiä ja helpommin käytettäviä kuin silloiset markkinoilla olleet tuotteet.

Nämä samat laatutavoitteet siivittävät JB-Lightigin toimintaa yhä tänään, lisättynä vahvalla ekologisuuden huomioonottamisella. JB:n tuotteet suunnitellaan, valmistetaan ja kootaan edelleen Saksassa, niin kuin vain saksalainen insinööri siihen parhaimmillaan kykenee. Ekologisen tavoitteen mukaisesti kaikkia varaosia on saatavilla vähintään kymmenen vuoden ajan tuotteiden valmistuksen päättymisen jälkeen ja kaikki käytetyt osat sekä pakkaukset ovat kierrätettäviä. Tämän lisäksi tehdas saa sähkönsä valtaosin aurinkopaneeleista, lämmitys hoidetaan läheisen maatilan hukkalämmöllä ja he myös kierrättävät sekä hyötykäyttävät jopa sadeveden.

Haastava LED

Led-valaisinteknologiaa ei ole helppoa toteuttaa, ainakaan laadukkaasti. Nykypäivänä markkinoilla on lukemattomia eri valmistajien näkemyksiä esityskäyttöön tarkoitetuista LED-valaisimista. Kirjo on vaihteleva niin hinnan puolesta kuten myös valon laadun ja valaisimen käyttäytymisen suhteen.

Ensimmäisen sukupolven JB-Lighting P18 Profile nosti ammattikäyttöön tarkoitetun valaisimen suorituskyvyn ja laadun aivan uudelle tasolle. Valon kirkkaus ja sävy sekä erityisesti himmennyksen tasaisuus ja laatu koko intensiteetin skaalalla oli hämmästyttävä. Valaisimilla voitiin luoda todella hitaita ja kauniita himmennyksiä kirkkaudesta aina täyteen pimeyteen, ilman kiusallisia hyppäyksiä valotehossa. Tällaiseen suoritukseen ei oltu aiemmin totuttu LED-valaisimien kanssa.

Warm White korvaa halogeenit

Uuden MK2-sukupolven tehokkaampi 1100 W:n valkoinen LED-moduuli tuottaa kirkkaampaa valoa menettämättä lainkaan edeltäjänsä hyviä ominaisuuksia tai suorituskykyä. JB-Lighting on samalla onnistunut myös toteuttamaan uuden ”lämpimän valkoisen” värisävyn vaihtoehdoksi P18 MK2- ja P12-sarjoihin.

TV-studioissa ja teattereissa saatujen kokemusten perusteella uudet Warm White -valaisimet ovat täydellisiä korvaajia olemassa oleville halogeenivaloille. Ja kun valaisin tuulettimineen tuottaa vain olemattomat 28 dB pohjahuminaa toimiessaan, voidaan valaisimia sijoittaa ongelmitta myös vaativiin akustisiin konserttisaleihin. Hiljaisesta käyntiäänestä huolimatta valotehoa saadaan runsaasti ulos valaisimesta.

P12_Profile_WW

Uusi softa laajentaa
valaisimien kommunikaatiokykyä

JB-Lighting on päivittänyt myös olemassa olevien valaisimien ominaisuuksia uudella 1.1.0-ohjelmistopäivityksellä. Tämä parantaa P18-, P12- sekä Sparx 18- & 30- valaisimien kykyä kommunikoida eri ohjaus- ja kontrolliprotokollien kanssa. Valo-osaajille tutut termit RDM sekä sACN on lisätty valaisimien puhekieleen.

Ohjelmistolla on tuotu myös parannusta mekaanisiin toimintoihin. P18- ja P12-malleihin on lisätty autofocus-ominaisuus, joka ottaa automaattisesti huomioon valaisimen sisällä olevien veitsirajaimien ja gobojen eri etäisyyden valon lähteestä ja optiikasta. Uudella päivityksellä on saatu myös P12-valaisimien liikkeisiin lisää toivottua ripeyttä.

Valitse kolmesta hyvästä
sopivin vaihtoehto

Uudet MK II P18 -valaisimet on saatavilla kolmella erilaisella vaihtoehtoisella LED-valonlähteellä varustettuna. Sinun tarvitsee vain valita omaan käyttöösi sopivin malli. Tässä valinnassa erinomaista apua saat JB-Lighting -asiantuntijalta Pikku-Markku Tuomiselta.

Malli Värilämpötila CRI Valon määrä
P18 HP – High Power 6800 K ≥70 72,000 lm (40,000 lm Output)
P18 HC – High CRI 5800 K ≥90 49,000 lm (28,500 lm Output)
P18 WW – Warm White 3200K ≥91 42,000 lm (23,000 lm Output)
P12 HP – High Power 6800 K ≥70 46,000 lm (25,000 lm Output)
P12 HC – High CRI 5800 K ≥90 34,000 lm (19,000 lm Output)
P12 WW – Warm White 3200K ≥91 27,000 lm (15,000 lm Output)

Neljällä kantokahvalla varustettu 32-kiloinen valaisin on mukava käsitellä niin näyttämöillä kuin keikkaolosuhteissa. Heitin tuntuu ja näyttää erittäin laadukkaalta ja sama huoliteltu ja kestävä rakenne on linjassa läpi koko valaisimen tekniikan.

Uusissa malleissa on paranneltu myös hienomekaniikkaa. Valaisimen sisällä olevaa rajaimien “veitsipakkaa” voidaan kääntää yksittäisten veitsien lisäksi myös kokonaisuutena 130° verran. Vastaavasti pienempikokoinen P12 on painoltaan vain 23-kiloinen ja veitsipakka kääntyy 110 astetta.

Saksassa suunniteltu, valmistettu ja kasattu valonheitin on tällä hetkellä täysin omassa luokassaan laadun, äänettömyyden, valotehon sekä ekologisuuden suhteen. Ja nyt kun saatavilla on myös erinomainen Warm White -värisävy, tämä heitin on täydellinen perinteisten halogeenivalaisimien korvaaja vaativissa TV-tuotannoissa, hybriditilaisuuksissa sekä teatteriolosuhteissa.



Lisätietoja: