Smaart mittausohjelmistosta tunnettu Rational Acoustics on perustettu vuonna 2008, mutta yrityksen perustajan Jamie Andersonin rakkaustarina mittaamiseen oli alkanut jo vajaat 20 vuotta aiemmin. Yale opintojensa aikana hän kirjoitti työnäytteen äänijärjestelmien optimoinnista vuonna 1991 ja päätyi jo seuraavan vuonna työskentelemään Meyer Sound Labsiin SIM audiomittausjärjestelmän kehityksen parissa. Työskentely Meyer Soundilla vahvisti Jamien kutsumuksen äänijärjestelmien mittaamisen, optimoinnin ja näihin liittyvien asioiden kouluttamisen parissa.
Sittemmin Jamien ura jatkui EAW kaiutinvalmistajan palkkalistoilla. EAW oli ostanut SIA Software ohjelmistoyrityksen, jossa oli kehitetty ensimmäiset versiot softapohjaisesta Smaart mittausohjelmistosta. Jamie oli luonnollisesti yksi EAW:n tärkeimmistä henkilöistä kyseisen ohjelmiston kehityksen parissa. Lopulta vuonna 2008 Jamie perusti silloisten kollegoidensa kanssa Rational Acoustics yrityksen keskittyäkseen pelkästään Smaartin parantamiseen. EAW jatkoi ohjelmiston markkinoijana ja jakelijana vielä vuoteen 2009 saakka, josta saakka Smaart on ollut kokonaisvaltaisesti Rational Acousticsin omissa käsissä. Firman DNA:han on alusta saakka kuulunut vahvasti maailmanlaajuinen koulutustoiminta. Suomessakin olemme saaneet nauttia useaan kertaan laadukkaista ja samaan aikaan viihdyttävistä Jamien koulutustapahtumista.
Perheyrityksen tapaan toimiva Rational Acoustics on noussut yhdeksi merkittävimmistä ammattikäyttöön tarkoitettujen audiomittausohjelmistojen valmistajista. Smaart on maailmanlaajuisesti käytössä yli 10 000 ammattilaisella ja käyttäjien määrä kasvaa tasaisesti. Ohjelmistoja voi hankkia suoraan valmistaja verkkokaupasta tai kauttamme perinteiseen tapaan jos laajempi asiakaspalvelu on tarpeen hankinnan yhteydessä, esimerkiksi olemassaolevia lisenssejä päivitettäessä tai unohtuneiden tunnusten jäljityksessä.
OTA MEIHIN YHTEYTTÄ
TUOTEUUTISET
Mittausohjelmisto Smaart v9 julkaistu
Smaart v9 tarjoaa automaatioita ja uudistetun signaaligeneraattorin Kaiutinmittasoftien suursuosikki Rational Acousticsin Smaart on saavuttanut [...]
Rational Acoustics Smaart-koulutusuutisia
Nykyisestä Covid-19 tilanteesta johtuen Rational Acoustics ei ole voinut pitää suosittuja Smaart-kurssejaan entiseen tapaan [...]
ME SUOSITTELEMME
LISÄMATERIAALI
RATIONAL ACOUSTICSIN TARINA
Lue lisää Rational Acousticsin tarinasta.
SMAART KOULUTUS
Tutustu Smaartin koulutuskalenteriin.
MY RATIONAL ACOUSTICS LISENSSIPORTAALI
Oikotie Rational Acousticsin lisenssiportaaliin.