Milanossa Italiassa 1960-luvun lopussa perustettu Spotlight aloitti nöyrästi diskojen ja harrastajateatterien valaisintoimittajana. Spotlight on kuitenkin noussut tinkimättömän tuotekehitystyön myötä todella laajan valotuoteperheen arvostetuksi valmistajaksi, jonka tuotteita käytetään ympäri maailmaa – teattereista televisioon ja arkkitehtonisiin kohteisiin. Kaikkien valmistamiensa perinteisten valaisintyyppien rinnalla Spotlight on erikoistunut led-valonlähdettä käyttävien heitinten kehittämiseen.

Spotlightin heitinperheessä nyt jo kaikki konventionaaliset heitintyypit ovat saatavilla uskottavina ja vertailukelpoisina lediversioina. Spotlightin profiilien, fresnelien ja pc:eiden valonlaatu sekä heittimien ulkonäkö harhauttavat tottuneenkin luulemaan valonlähdettä perinteiseksi. Tuotteille tunnusomainen klassinen muotoilu ei edes linssin kohdalla kavalla todellista valonlähdettä, sillä yrityksessä tiedetään että ammattilainen ei kelpuuta vaativiin esitystilanteisiin pikku pisteistä koostuvaa led-valoa, vaan siellä halutaan nähdä yksi ainoa valonsäde, oikean sävyisenä – eikä muuta.

Esimerkiksi ProfiLED 250 RGBW päihittää kilowatin halogeeniprofiilin ilman kompromisseja valon laadussa, ja kiitetyt TW-mallit tarjoavat teatterikäytössä tärkeän portaattoman säädön kylmän ja lämpimän valkoisen välillä. Sopivia tehoja löytyy kaikenkokoisiin esitystiloihin MiniLED-sarjan 15-wattisista FresneLED 600:een, joka muuntuu spotista floodiksi ja peittoaa valotehollaan jopa kaksikiloisen halogeenin.



OTA MEIHIN YHTEYTTÄ

PEKKA RYTILAHTI
Sales Manager
Lighting & Stage Mechanics
pekka.rytilahti@intersonic.fi
+358 20 767 9452
+358 50 568 7295