INTERSONIC CASE STUDY : L-ACOUSTICS
Kerubin PA-järjestelmä uusittiin tilan ehdoilla
Joensuun Kerubi-klubi sai remontin yhteydessä uuden L-Acoustics-äänentoistojärjestelmän. Ratkaisu suunniteltiin erityisesti vähentämään PA:n vuotoa lavalle ja vastaamaan matalan, akustisesti haastavan tilan vaatimuksiin. Soundvision-mallinnukseen perustuva kokonaisuus on tuonut konkreettisia parannuksia sekä miksaustyöhön että kuunteluelämykseen yleisössä.
Joensuun Kerubi on yksi Suomen tunnetuimmista liveklubeista. Sen sijainti Ilosaaressa on historiallisesti merkittävä, sillä Kulttuurikeskus Karjalantalo sijaitsee Ilosaarirockin alkuperäisellä kotisaarella, josta festivaali siirtyi Laulurinteelle vuonna 1991. Legendaarisen festivaalin lisäksi Joensuun Popmuusikot ry hallinnoi Karjalantalossa Kerubia ravintoloineen ja järjestää siellä lähes päivittäisiä klubeja, konsertteja ja muita tapahtumia stand upista opiskelijabileisiin.

Haasteena lavavuoto matalassa tilassa
Lähtökohta uudistukselle oli selkeä. Pääsalin matala kattokorkeus pakottaa kaiuttimet lähelle lavaa, mikä lisää PA:n vuotoa esiintyjien suuntaan ja vaikeuttaa miksausta — erityisesti laulun osalta. Lisäksi vanhassa ratkaisussa subwooferit sijaitsivat lavan alla, mikä ei ole esiintyjän kannalta ihanteellista.
”Äänijärjestelmän päivityksen pääasiallisena tarkoituksena oli vähentää PA:n vuotamista lavalle päin. Subbarit haluttiin pois lavan alta, jotta artistin ei tarvitse seisoa niiden päällä sisuskalut basson tahtiin hytkyen, ja pääkaiuttimet haluttiin mikkilinjan etupuolelle”, kertoo Kerubin ääniteknikko Teo Makkonen.
Tilalta vaadittiin siis kaiuttimilta poikkeuksellisen hyvää suuntakontrollia, jotta ääni saataisiin kohdistettua tarkasti yleisöalueelle ja lavavuoto pidettyä kurissa.
Suuntaava linja ja räätälöity ripustus
Uudeksi PA-järjestelmäksi valittiin L-Acousticsin A-sarjan kaiuttimiin ja KS21-subwoofereihin pohjautuva kokoonpano. Suunnittelu aloitettiin pääsalin Soundvision-mallinnuksella, jonka avulla kaiutinvalinnat ja sijoittelu voitiin optimoida ennakkoon luotettavasti. Työ toteutettiin yhteistyössä asiakkaan kanssa kaiutinmerkin suomalaisen maahantuojan Intersonic Oy:n Pauli Molnárin johdolla.
Kaiutinvalintaan vaikuttivat erityisesti äänentoiston selkeys, hallittavuus ja modulaarinen rakenne. A-sarjan tarkka suuntaavuus vastasi matalan tilan vaatimuksiin, ja kokoonpano taipuu erilaisiin klubituotantoihin metallikeikoista puhetilaisuuksiin asti.
Kaiuttimien sijoittamiseksi suunniteltiin lattiaan ja seinään kiinnitetyt trussirakenteet, jotka mahdollistivat riittävän eteenpäin ulottuvan ripustuksen mikkilinjan etupuolelle. Ripustusratkaisu toi mukanaan myös merkittävän ääniteknisen edun: viivekaiuttimia lukuun ottamatta kaikki kaiuttimet sijaitsevat fyysisesti lähes samassa pisteessä, mikä parantaa äänikentän yhtenäisyyttä.


Parempi miksaus ja vähemmän heijastuksia
Käyttökokemus on Makkosen mukaan parantunut selvästi sekä miksaajan että yleisön kannalta. Erityisesti laulun miksauksessa on päästy huomattavasti aiempaa parempiin tuloksiin, kun lavavuoto on saatu kuriin.
Yllättävin havainto liittyi tilan akustiseen vaikutelmaan: uudet kaiuttimet saivat salin kuulostamaan akustoidulta, vaikka itse tilaa ei muutettu.
”Ensimmäistä kertaa uusia stereoita soittaessa kuulosti kuin tilaa olisi akustoitu, mutta väitän tämän johtuvan pääosin siitä, että heijastuneen äänen määrä nykyisillä kaiuttimilla on huomattavasti vähäisempää”, Makkonen kertoo.
Takaosan A10 Wide -viivekaiuttimet ratkaisevat kaksi käytännön haastetta: ne säilyttävät presenssin matalassa tilassa, kun sali täyttyy yleisöstä, ja varmistavat puheen tasavertaisen kuuluvuuden takariviin myös päivätilaisuuksissa.
Myös järjestelmän käytettävyys on osoittautunut kentällä toimivaksi. P1-prosessori tarjoaa talon mikserin lisäksi riittävästi sisääntulovaihtoehtoja vieraileville miksaajille ja on Makkosen mukaan helppokäyttöinen.
Järjestelmäkokoonpano
Kerubin kokoonpano sisältää seuraavat L-Acoustics-ratkaisut:
- L-Acoustics A15 Focus ja A15 Wide pääkaiuttimina
- A10 Focus ja A10 Wide etutäytteinä
- KS21-subwooferit alataajuuksien toistoon
- A10 Wide -viivekaiuttimet takaosan peittoon
- LA7.16i-vahvistin ja P1-prosessori ohjaukseen
Kiinnostuitko L-Acoustics -järjestelmästä?
Intersonic auttaa suunnittelemaan tilaan sopivan äänentoistoratkaisun – oli kyseessä klubi, tapahtumatila tai monikäyttöinen sali. Ota yhteyttä, niin käydään läpi tarpeesi ja rakennetaan kokonaisuus, jonka toimivuus on varmistettu jo suunnitteluvaiheessa.
Intersonic järjestää vakituisesti myös koulutuksia, joilla Soundvisionin ja kaiutinsuunnittelun perusteet on mahdollista ottaa haltuun runsaan L-Acoustics-tuotetietouden kera.
SINUA PALVELEVAT
L-ACOUSTICS UUTISET
Kevään L-Acoustics koulutukset nyt kampanjahintaan!
Syventävät L-Acoustics koulutukset nyt 60€/sessio tai kaikki kolme koulutusta yhteensä 150€! Hinnat ALV 0%. Kevään L-Acoustics koulutukset: Soundvision – 10.03.2026 - Kaiutinjärjestelmien suunnittelu ja 3D-mallinnus Soundvision-ohjelmistolla. Drive System – 24.03.2026 - Järjestelmän hallinta, signaaliketju [...]
L-Acoustics koulututukset – Kevät 2026
Kohti L-Acoustics-sertifioitua osaamista L-Acoustics‑järjestelmien käyttö vaatii valmistajan työkalujen tuntemusta ja selkeää työnkulkua. Kun perusperiaatteet ovat hallussa, järjestelmän suunnittelu, käyttöönotto, viritys ja järjestelmänhallinta etenevät johdonmukaisesti projektista toiseen. Kevään 2026 koulutukset tarjoavat suoran reitin näiden taitojen [...]
L-Acoustics koulututukset – Syksy 2025
Tervetuloa syksyn 2025 huippusuosittuihin L-Acoustics koulutuksiin! 👉 System & Workflow -koulutus | Tiistaina 02.09 | klo: 9-18. 👉 Soundvision -koulutus | Tiistaina 23.09 | klo: 9-18. 👉 M1 / P1 -koulutus | Tiistaina 21.10 [...]
L-Acoustics koulututukset – Kevät 2025
Tervetuloa kevään 2025 huippusuosittuihin L-Acoustics koulutuksiin! 👉 System & Workflow -koulutus | Tiistaina 29.04 | klo: 9-18. 👉 M1 / P1 -koulutus | Tiistaina 27.05 | klo: 9-18 👉 Soundvision -koulutus | Tiistaina 10.06 [...]
L-Acoustics koulututukset – Syksy 2024
Tervetuloa huippusuosittuihin L-Acoustics koulutuksiin! 👉 System & Workflow -koulutus | Tiistaina 12.11 | klo: 9-18. 👉 Soundvision -koulutus | Tiistaina 26.11 | klo: 9-18. 👉 Drive System -koulutus | Tiistaina 10.12 | klo: 9-18 [...]
On-Axis – Soundvision – koulutus 23.4.
Tervetuloa kovasti toivottuun On-Axis - Soundvision -koulutukseen 23.4. klo 9:00 - 12:30! Koulutuksen sisältö: On-Axis on iPhone ja iPad -laitteissa toimiva applikaatio esitystilojen nopeaan 3D-mallinnukseen. Etäisyysmittarin avulla monimutkaisistakin tiloista voidaan kerätä tiedot applikaatioon varsin [...]





